19. toukokuuta 2015

Mari sanoo moi! :)

Ystävämme Sirkku kävikin jo täällä kertoilemassa vähän, millainen kolmikko olemme. Tuohon ikäasiaan piti pikaiseen kommentoimani, että mullahan ei siis ole mitään ikäkriisiä. Jostain syystä ystäväpiirini näkee ikäni kuitenkin vitsin aiheena, vaikka itse tulevat kovaa vauhtia perässä. Kaikkien lukijoiden läsnäollessa tunnustan olevani 37-vuotias. Syksyllä kolmekasi, mutta puhutaan nyt vielä tuosta kolmeseiskasta, jookos?

No joo, blogimme painottuu enemmän tai vähemmän liikunnalliseen puoleen, joten ajattelin esittäytyä sitä kautta. Minähän en ole koskaan lapsuudessani tai nuoruudessani ollut liikunnallinen. Melko hoikka (silloin) luonnostaan, joten tarve liikuntaan ei käynyt edes mielessä. Satunnaisia pikaisia ryhmäliikuntainnostuksia tuli ja meni. Itse asiassa olemme naureskelleet mamma-ajan illanvietoille, joissa muut halusivat pitää pienen liikuntaosuuden (jumppaa, lenkkiä tms.) ennen saunomisia ja illanviettoja, niin minä tyttö se sanoin, että tulen paikalle siihen saunaosioon. Nykyään pyörittelen päätäni sille muistolle, kuinka liikunta pystyikin olemaan niin vastenmielistä minulle. Enkä todellakaan kokenut tarvitsevani sitä!

Toisen lapsen syntymän jälkeen järkytyin nähdessäni allaolevan kuvan. Minä, hoikka sielu, olin vangittuna lihavaan ruumiseen. Näytinkö oikeasti tuolta? Raskaudet olivat tuoneet 30 kiloa ylipainoa tullessaan ja vain jokunen niistä oli karissut imetysten myötä. Laihdutin kuitenkin ruokavaliolla ja sain hoidettua sen ilman sen kummempaa liikuntaa.

Valtamerialus 2005 - hiiohoi, hyppää kyytiin

Nuorimmaisen syntymän jälkeen selkävaivat yltyivät ja päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja otin kuntosalijäsenyyden. Ensin zumbaa, rasvanpolttoja, bodyjamia, bodycombatia, younameit.. Salilla käyminen tuntui ajatuksenakin tylsältä. Sitä en muista, mitä siinä välissä tapahtui mutta jossain välissä ihastuin kuntosaliin. Ihastuin lihaksikkaakseen ulkomuotoon, ennen ihanteeni oli ollut hoikka. Strong is the new skinny iski siis minuunkiin kuin viiden kilon leka. Tuli saliohjelmaa, ensin ihan yksijakoista ja sitten toiveiden lisääntyessä vähän täsmällisempää useampijakoista. Aerobinen puoli on valitettavasti vähän jäänyt, vesijuoksemassa käydään kerran tai kaksi viikossa Ninnun ja Sirkun kanssa.

Aina voi vähän apinoida

Jos lihasten tavoitteleminen ja uusi kehonkuvaihanne iski kuin viiden kilon leka, niin viime syksynä otsaani taisi kolahtaa sellainen talonpurkumoukari, jos tiedätte mitä tarkoitan? Minä rakastuin, siis todella. Löysin aivan uuden puolen itsestäni ja se prosessi etenee vieläkin. Aloitin uuden harrastuksen, tankotanssin. Tankoilun myötä kaikenlainen "apinointi" on kiinnostanut. Roikkuminen, venkuloiminen, rimpuilu, käsilläseisonta, itsensä haastaminen niin vertikaalisella kuin horisontaalisellakin tasolla on se juttu, jota teen miltei veren maku suussa (hyvällä tavalla) tavoitteen siintäessä silmissäni. Kokeilen vielä viimeisen kerran. Ja vielä kerran sen jälkeen. Voitte uskoa, että on ollut tyydyttävää löytää näin oma juttu, jossa väsymys tuntuu vasta jälkeenpäin. Lihaskipu ja kipu iholla kärsitään jälkikäteen, sisulla jatketaan eteenpäin. Tekeminen on nautinnollista, hommasta tulee hyvä olo ja kroppakin muovautuu siinä samalla. Toki tankoilussa olen aivan aloittelija ja hiomista löytyy, enkä asettuisi ehdolle esiintymään tankokurssimme kevätjuhlassa. :D Tärkeintä itselleni on se tekemisen nautinto, onnistumisen ilo ja kehitys.


Näin katson iltaisin telkkaria olohuoneessa

Tämä nyt näin alkuun, jatkossa tulen varmasti jaarittelemaan näistä sydäntä lähellä olevista aiheista. Kiva, että tulit lukemaan, tervetuloa jatkossakin! :)

-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti